etusivu



muutostarve

Muutostarpeen tunnistamisesta – prologi

Yhteiskuntaa, organisaatioita, verkostoja, yhteisöjä ja hankkeita – jopa yksittäistä ihmistäkin voi verrata luonnon ekosysteemeihin. Mikään ekosysteemi ei ole ikuinen, vaan on alati muutoksessa elinympäristönsä ehdoilla. Jokaisella ihmisellä ja organisaatiolla tulee ennen pitkää tilanne, jossa on tarve tarkastella itseään ja tekemistään kriittisesti muutoksen tekemistä kavahtamatta. Alati muuttuva toimintaympäristömme onneksi auttaa meitä tässä uusiutumisessa uhkien ja mahdollisuuksien muodossa.

Mikään ekosysteemi ei pysy pitkään paikallaan ”normitilassa” (1.0), vaan etenee seuraavan murroksen kautta mahdollisesti 2.0 –tasolle tai alkaa taantua. Samalla seuraavan murroksen siemenet alkavat itää…

Uutta on mahdotonta luoda, jos vanhasta ei – ainakin jossain määrin – päästetä irti. Toisinaan on välttämätöntä ajaa ekosysteemi tai sen osa alas tai luopua siitä kokonaan. Vapautunut energia voidaan tällöin kohdentaa uuden rakentamiseen. Murrosvaihe on aina haastava ja joskus jopa tuskallinenkin, mutta parhaimmillaan palkitseva.

Ekosysteemin kriittisimmät vaiheet ovat syntymä/liikkeellelähtö, nopean kasvun vaihe sekä erityisesti erilaiset murrosvaiheet koko elinkaaren aikana. Murrosvaiheet merkitsevät aina aiemmin vakiintuneiden tai toimimattomien ajattelu- ja toimintatapojen kyseenalaistamista ja uusien oppimista, jotta ekosysteemi pysyisi hengissä, olisi toimintakykyinen ja voisi hyvin. Kyse on aina myös johtamisen kriisistä (mahdollisuus, uhka) ja uusiutumistarpeesta.

Metsän kulottaminen on hyvä vertauskuva monille muutostilanteille. Osaamaton kulotus saattaa johtaa hallitsemattomaan metsäpaloon. Taitavalla kulotuksella metsää kyetään uudistamaan halutusta kohdasta ja halutulla tavalla. Joskus kulottamisen tarkoituksena on muuttaa koko metsäalueen käyttötarkoitus ja raivata siitä kaskeamalla peltoa.

Murrosvaihe  on aina haastava ja joskus jopa tuskallinenkin, mutta sisältää uhkien ohella aina avautuvat uudet mahdollisuudet. Uutta on mahdotonta luoda, jos vanhasta ei jossain määrin kyetä luopumaan – joskus kokonaankin.

Omien lasikattojen rikkominen on vaikeaa itse kullekin eikä mukavuusalueiden kynnysten ylittäminen ole koskaan helppoa. Syitä ja selityksiä riittää :-) . Silti siihen on kyettävä, jos haluaa päästä (murroksen kautta) uudelle ajattelun, toiminnan ja hyvinvoinnin tasolle siinä aikaikkunassa, minkä toimintaympäristö mahdollistaa ja sallii.

Ekosysteemin keskeiset osapuolet ja toimijat on saatava oikea-aikaisesti ja tehokkaasti ylittämään (siilo)rajansa ja ryhtymään rakentavaan vuoropuheluun muutosliekin synnyttämiseksi, seuraavan tason näkemyksen synnyttämiseksi ja laajan sitoutumisen aikaansaamiseksi. Osapuolet on saatava ”samalle kartalle” siten, että kaikilla on selkeä tilannekuva, tahtotila ja muutoksen rullaava käsikirjoitus ohjaamassa omaa toimintaa.

Perinteiset muutosjohtamisen keinot – koulutus, hanke/projektijohtaminen tai linjajohtaminen – eivät riitä moniulotteisissa ja nopeissa muutostilanteissa. Valmiiksi nuotitetun kaavamaisen muutosjohtamisen rinnalle tarvitaan dynaamisempaa ja tilanneherkempää luovaa ja tasapainoista 2.0 –muutosjohtamista, jossa ihminen on keskellä, virtuaalimaailman keinot ovat tehokäytössä ja innovaatiot ovat jatkuvia.

Tilannekuva – miten voi ekosysteemisi – entä sinä itse ?
 

Ekosysteemin tilan ja kehityssuunnan pohdinnan samalla kartalle pääsyn voi aloittaa oheisen Notium Kompassin avulla.

Kompassi tarjoaa yksinkertaisen apuvälineen rakentaa henkilökohtaista ja yhteistä näkemystä muutoksen kohteena olevan ekosysteemin tai sen osan tilanteesta, haasteista ja kehittymisen tarpeesta/suunnasta.

Tältä pohjalta voit synnyttää pohjaa rakentavalle keskustelulle – lähtötilanteesta, tahtotilasta, reitinvalinnasta ja muutoksen keinoista, joilla vallitsevasta tilasta päästään haluttuun tilaan.

Entä, jos hahmotat itsesi ekosysteeminä omassa elinympäristössäsi (parisuhde, perhe, työ, vapaa-aika, talous jne.). Miltä mielenmaisemasi näyttää juuri nyt? Missä tilassa ovat ekosysteemisi ja miten voit itse? Mitä ajatuksia ja tuntemuksia tilanteesi herättää? Mitkä ovat seuraavat askeleesi?



ajatuksiamme

OHJAAVIA AJATUKSIAMME

Notium - Muutosten tuottaja ja sparrari

Notiumin 2.0 -palvelut muutoksentekijälle

Ajatuksiamme muutoksesta ja sen johtamisesta

Ajattelutavastamme ja työotteestamme

MielenMaisema



asiakkaitamme

Asiakkaitamme

Toimimme yli toimiala- ja siilorajojen. Palvelumme skaalautuvat tarpeen ja tilanteen mukaan.



ota-yhteytta

Mikä mietityttää murroksessa ja muutoksessa?

Täytä alla olevat kohdat niin otamme Sinuun yhteyttä pikimmiten.

Nimesi (pakollinen)

Sähköpostiosoitteesi (pakollinen)

Aihe

Viestisi



yhteystiedot

Murroksessa? Ota yhteyttä, niin rakennetaan yhdessä nopea ja kattava tilannekuva ekosysteemeistäsi ja mietitään mikä on viisain tapa edetä… karttasi ja rullaavan käsikirjoituksesi tukemana.

Jorma Lehtinen
Muutosten tuottaja

jorma.lehtinen@notium.fi
gsm. +358 400 714 051
Skype. notiumskype

Linkedin profiili >>



liity-heimoon

Merkittäviä ongelmia ei voi ratkaista samalla ajattelun
(ja tekemisen) tasolla, jolla ne on luotu.
- Albert Einstein

Jos 2.0 -ajattelumme/toimintamme kiinnostaa ja haluat kenties ryhtyä kanssamme rakentavaan dialogiin, niin jätä oheen sähköpostiosoitteesi.

Emme lähetä spämmiä, vaan ajankohtaista asiaa ekosysteemisen ajattelun ja 2.0 -muutosjohtamisen tiimoilta kerran kvartaalissa tai useamminkin, jos perusteltu tarve ;->